Cletec mukana Finnclean-messuilla

Cletec Oy oli mukana Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa järjestetyillä Finnclean-ammattimessuilla 10.-12.5.2017. Pohjoismaiden suurimmat puhtausalan ammattimessut keräsivät yhteen 6304 puhtausalan ammattilaista. Paikalla oli tekijöitä, yrityksiä ja ostopäättäjiä kouluttautumassa, keskustelemassa, sekä hiomassa yhteistyötä. Kansainvälisillä messuilla näytteilleasettajia oli kuudesta eri maasta.

Messukävijät tapasivat toimitusjohtaja Petteri Puntalan Cletecin messuosastolla kaikkina messupäivinä. Taskuun jäi useita uusia kontakteja, sekä mielenkiintoisia keskusteluita yhteistyökumppaneiden ja asiakkaiden kanssa. Petterin mukaan messut loivat muun muassa uusia näkökulmia olemassa olevan palvelutarjonnan sekä yhteistyökuvioiden kehittämiseen.

Puhtausala on vahvassa kasvussa

Messut nostivat keskusteluun monia alan ajankohtaisia teemoja. Keskusteluissa nousi vahvasti esille teema alan työllisyyden, yrittäjyyden, sekä innovaatioiden kasvusta, jonka myös SSTL:n uusi toiminnanjohtaja Per-Olof Ekström toi esille. Tällä hetkellä puhtausalalla näyttäisi olevan kirkas tulevaisuus – töitä on enemmän kuin tekijöitä. Alalla työskentelee tällä hetkellä noin 100 000 ammattilaista määrän jatkuvasti kasvaessa. Myös Cletec on jatkuvasti kiinnostunut uusista ammattitaitoisista tekijöistä.

Lue lisää messuista Finncleanin verkkosivuilta.